tiistai 27. joulukuuta 2016

Mindelo

Aivan mahtava paikka... Ollaan saatu paljon paikallisia ystäviä joiden kanssa vietettiin joulu ja monena iltana laitettu yhdessa ruokaa ja grillattu. Patikoitu vuorelle n.17km.






sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Cap Verde (Mindelo)

Rapiat 7vrk otti tänne. keli oli reipas. Aaltoja sitlooraan oikee reilusti. lentokaloja lenteli päin yms... laitellaan kuvia kun keretään.

lauantai 17. joulukuuta 2016

//WL2K Matkalla Cap Verdelle (7vrk)

On ollut niin isoa aaltoa että joutunut menemään pienellä keula fokalla ettei joudu surffiin, aluksi oli iso reivattuna ja jarrupussi perässä himmaamassa mutta nyt jo varmaan 3 pv vain fokka reivattuna. Tuli niin isoja sähköposteja mulle, että mitään en saa enää vastaanotettua ennenkuin olen purkanut ne Mindelossa kunnon Fiwin äärellä. Ja operaattorilta loppu aika, niin katotaan lähteekö tämäkään... Lentokaloja kannella ja yks pieni octobus. Matkaa määränpäähän 90nm.

torstai 15. joulukuuta 2016

//WL2K Matkalla Cap Verdelle (5vrk)

Keikutus aaltoa, välillä aallon roiskeita pyyhkii yli. Kilpikonnia näkynyt useempia ja Heikki näki hain, ja yksi moottorivene havaittu. Yksi viehe menetetty ja punavalkoisen värisellä ei vielä tärppiä. Määränpäähän 353nm. (21,14,070N/020,47,530W)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

//WL2K Törmäys valaaseen

Keskellä kirkasta päivää ja Heikki huomasi mutta liian myöhään. Ainakin yli 10metrin valas edessä ja osui köliin. Mereen tuli verta aikalailla. Lähti vielä uimaan meidän perään... mutta jäi kyllä pois... Veneeseen ei tainnut tulla mitään...??? aika tömähdys... yachtpoolille terveisiä...

//WL2K Matkalla Cap Verdelle (4vrk)

Tänään onkin kovempi tuuli, mutta ei paha. Isossa kakkos reivi ja fokka hieman rullalla. Aamusti tuuliperäsimen tuulilapa jäi kiinni virveliin ja käänsi veneen poikittain tuuleen/aaltoon ja yksi aalto pyyhkäisi veneen yli mutta ei mitään sattunut, vettä vain tuli hiukan sisään... Lämpöä piisaa vaikka tuuleekin. Ison reiviköysiä säädelty ja pylpyröitä lisäilty takaliikin reivireikiin. Aalloissa sen verta horjahdellut että mustelmista ei pääse välttymään... Vahingossa horjahdin pylly edellä vinssiin, ja nyt on kipee... 22,33,382N 018,49,019W Mindeloon jäljellä 488NM

tiistai 13. joulukuuta 2016

//WL2K Matkalla Cap Verdelle (3vrk)

Mukavasti menee. Tuulta piisasi yöllä kivasti ja aamusella vähän heikkeni. Nyt heikkeni ja spinnu ylhäällä. Delffiineitä oli eilen ja tänään ihan kymmeniä ja jäivät leikkimään veneen viereen yli tunniksi. Janika sai niistä hyvää videoo hypyistäkin jota varmaan jakelee myöhemmin. Iso kilpikonnakin nähtiin ja Heikki näki Marliinin jahtaamassa jotain pienempää saaliskalaa.Tuulen puolen sparduunan sakkeli pettti, mutta onneksi oli heikko tuuli ettei sattunut pahempaa... Eilen illalla kun kelasin vieheen ylös niin ole koukussa yksi Barracuda jonka söimme tänään lounaaksi. Lämpöä piisaa varjossa varmaan 26, et ihan tarkenee kannella. Eilen poltin hieman selkääni kun marinassa on paita päällä ollut niin kauan... (24,32,767N 17,30,800W) Määränpäähän 622NM ja kuljettu 358nm... Hyvin menee, mutta menköön...

maanantai 12. joulukuuta 2016

//WL2K Matkalla Cap Verdelle (2vrk)

Tosiaan, Arrecifessä tuli tehtyä töitä veneen hyväksi (Mastotyöt, uudet ikkunat, pelastuslautan teline. yms yms...) viikon ajan. Ostettua ruuan ja vedet matkaan mikä ei ole ihan pikkujuttu miettiä... Tulevaisuudessa voisin jakaa tänne ostoslistan jotta muille olisi helpompaa suunnitella ylitystä... Lähdettiin 18:00 paikallista aikaa marinasta ja 24 tunnin päästä oltiin kuljettu (27,27,900N 014,08,575W) noin 108nm heikossatuulessa välillä spinaakkerilla... Tänään kuljetaan paljon reippaammasa tuulessa ainakin toistaiseksi... Yöllä näkyi paljon tähdenlentoja ja meressä paljon valo"ilmiöitä" sekä lähes täysi kuu antoi tosi hyvän valon... Nyt matkassa on mukana Janika ja Heikki ettei tarvitse kahdestaan La vidan kanssa matkustaa. Kalastaa yritetään, mutta ei vielä tärpännyt... Todella kivat kelit ja lämpöä alkoi löytyi heti kun pääsi pois canarian saarilta...

perjantai 9. joulukuuta 2016

Arrecife

Täällä on vain tehty vene töitä. vaihdeltu öljyt, maston kik taljan kannake vaihdettu, pelastuslautan pidike, fokalle puomi, toinen puomin kiinnike kiskoon, vaihdettu ikkunat, tehty ruoka ostokset ylitystä varten. yms yms... jatkossa kun ylitetään tulee blogia päivitettyä aktiivisemmin jos winlink toimii...

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Graciosa

Pari yötä vietetty täällä Graciosan ankkurilahdella. Kiipesin viereisen vuoren päälle katselemaan maisemia ja pohjoisrannealle piti lähteä surffaamaan mutta surffialue oli kivikkoinen ja aallot isoja joten päätin jättää väliin. Tänään kävin surffaamassa Lanzaroten Caleta de Famaran kylässä joka on hieman aloittelijalle ystävällisempi ympäristö. Illaksi takaisin Graciosaan ja tälläkertaa satamaan yöksi...

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

lauantai 26. marraskuuta 2016

Puerto del Rosario - Fuertaventura


Jäätiin Rosarion edustalle eilen ankkuriin, täytettiin kumppari ja käytiin tutustumassa kylään. Nopea visiitti ja nyt matka jatkuu kohti Arrecifeä. Eilen oli hyvät myötätuulet mutta nyt sivuvastasta todella vaihtelevalla nopeudella.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Fuertaventura, Morro Jable

Las Palmasissa aika meni kuin siivillä. Keikuttiin ankkurilahdella kunnes Arc:kki lähti ja päästiin marinaan muutamiksi päiviksi. Tuuliperäsimen huoltoa, snorklausta, tapas iltoja ja uusien ystävien kanssa aikaa vietellen. Lähdettiin torstai yönä puoli kolmelta kohti Fuertaventuraa jotta oltaisiin valosan aikaan perillä täällä Morro Jablessa. Nämä lyhyet siirtymiset ovatkin hankalia tuosta syystä, vuorokauden mittaiset ovat mukavempia... matka oli heikkoa tuulta ja isoa maininkia mutta ihan hyvä purjehtia. Loppumatkasta sain puolimetrisen Mahi mahi kalan jonka fileoin samoin tein ja illalla perunoita ja pannusta reilulla voilla kalaa, oli todella hyvää. Kalaa riittänee vielä tämän päivän purjehduksellekkin. Seuraavaa satamaa en vielä tiedä. Katsotaan mikä sattuu kohdalle... Täällä ei kukaan kysellyt tulosatamaa ja seuraavaa satamaa kuten yleensä kaikissa marinoissa.


torstai 10. marraskuuta 2016

Las palmas

Täällä taas. Satama on aivan täysi kuten myös ankkurilahti Arc:in johdosta vaikka 70 venettä lähti jo Cap Verdelle päin. Jäätiinkin ankkuriin merelläpäin ennen satamaa...

maanantai 7. marraskuuta 2016

Santa Cruz (Teneriffe)

4.10 tultiin tänne Cruziin. Puolet matkasta meni hyvin navakkaan myötätuuleen mutta yhtäkkiä tuuli kääntyi vastatuuleksi sadepilvien johdosta. Kaasuvaijeri meni poikki mutta täältä löytyi uusi, vaihdoin samalla vaihdevaijerinkin. Ja ekat seinämaalauksetkin tuli tehtyä, myös Suomalaisen naapuriveneen nimi La grande mia...



perjantai 4. marraskuuta 2016

Poris de Abona (Teneriffe)

Poris ankkurilahdella. Aivan loistava ankkurilahti ja tosi mukava pikkukylä. Vene ei rullanut oikee yhtään. Vesi oli kirkasta kun aamusti snorklaili, yli kymppiin näkyi loistavasti.


tiistai 1. marraskuuta 2016

Las Galletas (Teneriffe)

Taasen tässä satamassa. Ainut satama lähellä Amerikasta. Täällä tankkaillaan vesiä, polttoaineita ja ruokia...

Los Cristianos (Tenerif)

Ankkurilahdelle saavuttiin pimeän aikaan jossa ei ollut ketään muita ja tarina kertoi että täältä ajetaan pois, mutta saimme illan ja yön olla kyllä aivan rauhassa. Aamulla lähdettiin etee.päin...

Punta de los Clavitos (Valle gran ray)

Tänne saavuttiin 30.10 torstaina. Hieno pieni Saksalaisturistien kylä. Ankkurilahdella yövyttiin, tosin rantaan yritettiin mutta ajoivat pois... Aamulla aamu uinnit ja jatkettiin matkaa...  Matka oli vähätuulinen kohti Teneriffaa ja pysähdyttiin matkallakin uimaan kuumuuden vuoksi. Vielä nähtiin purjehdittaessa valaita lähellä venettä joita lähdinkin uimalla tervehtimään. Tuli kiire takas veneelle kun valaat kääntyivät uimaan kohtini...

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Santa Catalina

Mukava ankkurilahti pienen kylän rannassa. Valtavat banaaniviljelmät, kauppa, huoltoasema ja pari ravintolaa, ei paljoa turismia. Aalto oli aika isoa ja vene heilui. Aalto kaatoi kumiveneenkin rantautuessa kivirannalle.

Las Galletas (Tenerife), San sebastian (La Comera)

Las Palmasista purjehdin Teneriffalle. Saarten välisellä "tuuli kiihdytyskaistalla" tuuli sivusta 35-40kts, eli vauhtia ja aaltoa piisasi. Saavuin Las Galletaksiin 24.10 ja jatkoin matkaa La Comeralle 27.10 (tässä vaiheessa loppui yksinpurjehdus ja sain veneeseen miehistöä)




tuli käytyä tutustumassa Playa de las Americaksessa kylään ja muutamaan Suomi baariin (pipo cafe ja kippis). 27.10 La Comeran San Sebastianin kylään oli vain noin 25nm josta puolet pääsi spinaakkerilla.

torstai 20. lokakuuta 2016

Las palmas

Ankkurilahdella täällä palmasissa. Marinassa näin Suomalaisen veneen ja kippari muisti minut jostain Suomen sataman saunasta menneiltä vuosilta... minä en muistanut... matka tänne meni mukavasti vaikka heikko tuuli olikin, täysillä purjeilla. 120nm ja 22h. Täällä näemmä tehdään rasvakairoja...

tiistai 18. lokakuuta 2016

//WL2K winlink

14h47min tultu ja 75nm heikossa tuulessa. Melkolailla puolimatkassa.

Arrecife - Las palmas

Täällä tulikin loikoiltua ja töitä paiskittua. Ankkurivinssin asennusta ja kaikennäköstä... tuttuja tuli roppakaupalla, osa heistä asuu veneessä marinassa vakituisesti. Nyt aika siirtyä Gran canarialle Las palmasiin. Mukavaa keliä on pidellyt... Ekassa kuvassa saman laiturin asukkeja...



torstai 22. syyskuuta 2016

Lanzarote - Arrecife

Tuli oltua aika monta päivää ankkurilahdilla, nyt täällä Arrecifen kylässä. Mukava ja hieno paikka. Edellisessä ankkurilahdessa suosio lisääntyi mukavasti, kun saavuin sinne, niin olin kolmas vene ja kun lähdin niin veneitä  oli 14.

https://youtu.be/QKxhNGA8c2c
Video luola ajelusta Desertaksen saarella. oli tosi hieno, eikä niin pimeä kuin videossa...

https://youtu.be/f1jseHd9seo
Snorklausta munkkihylkeen kanssa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Munkkihylje

Illalla naapuriveneesä kertoivat (saaran tutkimuskeskukselta kuulleet), että voivat olla akressiivisiä ihmisille ja jopa purra... tiedä häntä mutta onneksi kuulin vasta jälkikäteen...

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Graciosa. Playa Francesca

Saavui aamuvarhain tänne ankkurilahdelle. Täytin kumpparin, ja rantauduin. Kävelin kylälle ja ihmettelin tovin kunnes palasin rannalle hieman elpymään... ihan Ok mesta...


perjantai 16. syyskuuta 2016

//WL2K Via winlink. Madeira- Lanzarote

Hyvä tuuli. nopeus 7-8knots. Aalto 2-3m tuuli 17-22kts suoraan sivusta. Isossa 2 reivi. jibi osittain auki rullalta...8h tultu ja 48nm...

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

//WL2K VIA WINLINK: Enseada da Abra. Nyt Ilhas Desertas

Pari päivää tuli vietettyä Madeiran saaren yhdellä ankkurilahdella snorklaten ja kumiveneellä pörräten... Jotain sinttejä kalastaenkin... Kuvia laitellaan kun on taas nettiä. Siirryin tänään tänne Desertaksen Saaren ankkurilahteen. Täällä ei ole juurikaan mitään muuta kuin tämä ankkurilahti ja pari hienoo luolaa jonne voi ajaa kumpparilla. Siitä laitankin videoo kunhan netin saan. Nyt mennään sillä mitä SSB ja Winlink tarjoaa... jopa muutamia päiviä kun ajattelin pysätä Selvagemin saarilla ennen Canarian saaria...

lauantai 10. syyskuuta 2016

Madeira

Tänään käyty sukeltamassa paikallisen sukellusyrityksen toimesta ja meressä näkyi rauskuja, barracudaa, vaikka mitä ja mitä lie...

Huomenna kumppariajelulle ribillä, vähä jännittä ku pääsee merelle... saas nähdä saako ees nukutuks... :)

Nyt on saatu radio/amatööri/ssb/pactor/pc/winlink/sailmail/tähdet/kuu/hyvä tuuri/ yms.yms.yms... siihen asentoon, kulmaan, lämpötilaan, korkeuteen, leveyteen, virtaan, piit ja potenssit kohdilleen että rupee mulla merelläkin olee säätietoja ja sähköpostia ihan omasta takaa...

torstai 8. syyskuuta 2016

Madeira 'Quinta do Lorde'

Tanne olikin kusen luikaus... Mukava paikka, joskin tosin hieman hintava... Taalla tapasin taas Amerikkalaiset ystavani 'SY Tioga' ja heidan kanssaan tehtiin autolla saarikierros joka oli aivan mahtava... Mahtavia nakoaloja, 'shower on the road' Tioga and La vida Capitano... Hyvaa ruokaa ja juomaa. Tiogassa oli miehistoa kaikenkaikkeaan kuusi... Rentoa porukkaa... https://tioga1444.wordpress.com/    
Taalla taidan vahan harrastaa sukellusta... Purjemaakari paikkasi purjeeni ja hieman perasinta fiksailin...





Ilha de Porto Santo

Noin 470nm eli 4vrk.n purjehdus. Muutama laiva kohtaaminen, ja muutama purkkari. Tuuli oli aluksi hyva, ensimmainen vuorokausi 160nm. Mutta sitten tuulet heikkeni ja joutui aina aika,ajoin kayttamaan moottoriakin... Porto Santo oli aika karu paikka, mutta mukava silti. Satama poliisi otti minut kolmesti tarkistaakseni paperini. Kiitos Trafin, kun rekisteriotteessa ei ole veneen nimea... Mika olisi taalla mailmalla tarkein... Aallonmurtajaan oli maalailtu paljon veneiden nimia ja logoja mm Merivuokko... lisaan kuvia myohemmin...